sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pesänrakennusta

Viime aikoina on ollut aika blogille tai millekään muullekaan todella kortilla. Tähän suurimpana syyllisenä taitaa olla tontti. Ostimme siis jokin aikaa sitten tontin, ja nyt onkin sitten tehty hurjaa vertailukierrosta eri talotoimittajien luona sekä mietitty sitä omalle tontille sopivinta kokonaisuutta. Ei todellakaan ihan helppo juttu, etenkin kun puhutaan ruuhka-Suomen minitonteista, joissa on tiukat rakennusoikeusrajoituksensa sun muut. Mutta tällä viikolla saatiin puoli taloa valittua :D Teimme siis kaupat Kastellin kanssa heidän uudesta Verso-mallistaan. Tästä tulee meille yläkerta:


Tuota pohjaa kasvatetaan 90 cm pituussuunnassa ja eteiseen tehdään portaikko kellariin. Tämän kerroksen alle teetämme siis vielä erillisenä urakkana kellarikerroksen, jonka pohjaa eilisiltana piirreltiin. Siellä joutuu hieman tekemään taikoja rakennusneliöiden puutteen vuoksi, mutta periaatteessa ainakin haluaisimme kellarikerroksesta löytyvän tilavan sauna-kylpyhuoneosaston, pienen arkiolkkarin, pari makuuhuonetta (yläikkunoilla), erilliswc ja iso varastotila. Olen oikein tyytyväinen eiliseen piirrusteluun, onneksi mies on taitava miettimään kokonaisuutta ja pyörittelemään numeroita, sillä sitä saa todellakin harrastaa noiden rakennusoikeusasioiden takia. Seuraavaksi täytyisi palkata meille pääsuunnittelija/vastaava mestari ja parille kandidaatille onkin lähtenyt jo viestiä.

Jotta aika ei pääsisi käymään tylsäksi, on ensi kesänä hieman ennen talopaketin saapumista tarkoitus saapua aika paljon pienempi mutta sitäkin tärkeämpi paketti! Täällä ollaan siis kaikin puolin odottavaisin mielin laskemassa kuukausia ensi juhannukseen jolloin pojasta tulee isoveli.

Saattaa tosiaan siis olla, että leipomis- ja juhlasuunnittelu voi tässä hieman vaihtua enemmän tuonne talo- ja sisustussuunnittelupuolelle..

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Birthdays in Barcelona, day 2

Toisen päivän aamuna suuntasimme heti lähimpään kauppahalliin tutkailemaan sen antia. Ostimme leipää ja croissantteja huoneistolle ja jatkoimme lähiseudun tutkailua. 
Matkalla takaisin hotellille löytyi taa yksi pieni leikkipuisto (voi kuinka näitä löytöjä osaakin nykyään arvostaa, kun lapsikin pääsee sopivin väliajoin purkamaan energiaansa!) ja pienen croissant-tauon jälkeen oli aika leikkiä.

Tänään päikkäreille mentiin jotakuinkin normaaliaikaan ja kunhan niiltä oli heräilty, lähdimme metrolla kohti Gaudin suunnittelemaan Park Güell:a. Wikipedia osaa kertoa, että puisto on yksi 1900-luvun tunnetuimmista maisema-arkkitehtuurin luomuksista, ja vuodesta 1984 lähtien se on kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon.

Perillä puistossa kiipesimme kok porukka ensimmäiselle tasanteelle, josta löytyikin aivan erinomainen hiekkakenttä, joten mummi ja vaari jäivät kaivamaan uuden Barca-pallon esiin ja testailemaan sitä kun me muut kiipesimme ylös ihastelemaan maisemia.

Vaikka kipuaminen kävikin kuntoilusta, oli se vaivan väärti, sen verran hienot maisemat koko Barcelonan yli kukkulalta avautuivat.






Toisen päivän illallinen osoittautui hieman haasteelliseksi. Kaikki "kunnon" ravintolat avaavat nimittäin ovensa vasta klo 20 ja olimme päättäneet, että tänään laittaisimme pojan ajoissa nukkumaan kun eilinen oli venynyt niin pitkäksi. Jouduimme siis tyytymään jonkinmoiseen Barcelonalaisversioon Pizza Raxista, koska se oli ainoa auki ollut paikka lähistöllä. Tästä viisastuneena päätimme käydä ostamassa kunnon illallistarpeet kauppahallista seuraavana päivänä ja tehdä kunnon illallinen huoneistolla.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Birthdays in Barcelona, day 1

Kuten jo aiemmin kerroin, juhlimme isäni oikeaa 50-vuotispäivää koko perheen voimin Barcelonan auringon alla. Ja kyllä se aurinko hellikin mukavasti marraskuun lopun säihin tottunutta suomalaista, parikymmentä lämpöastetta ja aurinkoista säätä joka päivä.

Matkassa olimme torstaista sunnuntaihin ja majoituimme aivan ihanaan ja tilavaan huoneistoon, jonka sijainti osoittautui oikein käteväksi, sillä sieltä käveli mukavasti Park de la Ciutadellaan, Barri Goticin alueelle, satamaan sekä Placa de Catalunyalle.

Ensimmäisenä päivänä kävimme kurkkaamassa Park de la Ciutadellan leikkipuistotarjonnan (löytyihän sieltä kiva puisto!) sekä illalla suunnistimme isän yllätyslahjaa juhlistamaan. Olimme nimittäin etukäteen varanneet yksityisen kokkikoulun, jossa meille opetettiin perinteisten Katalonialaisten ruokalajien, kuten gazpacho-keiton, Tortilla Espanolan, paellan sekä crema Catalanan valmistusta. Kokkauspaikka oli todella viihtyisä ja tunnelmallinen ja työntekijät aivan ihania. Paikalla oli kokki, käytönnön järjestelyistä vastaava henkilö sekä viiniasiantuntija, joka läpi kokkailujen ja syömisen tarjoili paikallisen pientuottajan luomuviinejä.

Koko tilaisuus oli todella onnistunut, ainoa asia mikä oli jo etukäteen jännittänyt, oli ajankohta. Kokkikoulu kesti paikallista aikaa klo kahdeksasta kymmeneen, eli meidän päässämme kello on tunnin enemmän. Poika on tottunut hyvin säännölliseen rytmiin ja menee aina kahdeksan aikoihin nukkumaan, joten ymmärtänette ongelman. Onneksi päiväunetkin venyivät myöhälle iltapäivään matkustamisen vuoksi, ja poika sinnitteli hereillä melkein koko setin ajan. Viimeiseen asti raukka koitti pitää silmiä auki eikä suostunut makuuasentoon rattaissa vaikka olisi nukahtanut jo seisaallenkin. Mitään kiukkukohtauksia ei kuitenkaan järjestetty ja poika jaksoi aivan mahtavasti kokkailla muiden mukana. Olin kyllä niin ylpeä hänestä!








maanantai 26. marraskuuta 2012

Joululahjat tarhatädeille

Sain niin suloisen synttärilahjan serkultani, että päätin törkeästi kopioida idean tarhatätien lahjomista varten. Olen sitä mieltä, että on mukavampi ostaa/tehdä jotain todelliseen käyttöön, koska voin kuvitella, että jokaisen tarhassa/koulussa työskentelevän kaapit pursuilevat kaikkea mahdollista krääsää, jota sekä jouluisin että keväällä heille tuodaan. Varsinkaan kun ei tunne kenenkään heistä henkilökohtaista makua ja tyyliä sen tarkemmin, koen turvallisemmaksi pysyä neutraalilla maaperällä.

Saamani lahja näkyy yllä. Kyseessä on siis kauniisti koristeltu lasipurkki, joka sisältää puuroriisiä. Pienemmässä purkissa on valmista kaneli-sokerisekoitusta, pienessä pussissa muutama manteli ja kortin kääntöpuolella puuron valmistusohje. Itse ainakin ihastuin ikihyviksi ja heti alkoi tehdä mieli joulun ensimmäistä puuroannosta!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Iskän 50-vuotiskahvit

Eilen juhlittiin viisikymppistä iskää jo muutaman päivän etukäteen sukulaisten voimin. Syy aikaiseen juhlintaan on mitä parhain, oikeana synttäripäivänä tämän viikon perjantaina olemme nimittäin koko porukka (vanhemmat, mun perhe ja veli tyttöystävineen) Barcelonassa juhlimassa pyöreitä vuosia!

Olen aina ollut iloinen siitä, että mulla on nuoret vanhemmat, jotka jaksavat vielä touhuta ja reissata täysillä. Itsekin olen aina ollut sitä mieltä, että haluaisin omat lapseni ennen kuin täytän 30 vuotta, jotta olisin edes suht nuori vanhempi. No, ensimmäinen ainakin saapui maailmaan ennen 27-vuotispäiviäni, joten siinä ainakin onnistuin. Tottakai kaikki ihmiset ovat erilaisia, toiset ovat passiivisempia tai rauhallisempia nuoresta pitäen, kun taas toiset 80-vuotiaat painavat vielä menemään elämänsä kunnossa. Tästä hyvänä esimerkkinä 89-vuotias vaarini, joka on energisin tuntemani henkilö, kirjoittaa kirjoja, laulaa kuorossa, kunnostaa mökkiä, hakkaa halkoja, pöyräilee ja ui... Silti noin keskimäärin taitaa kuitenkin olla niin, että kyllä ne pikkulapsivuodet paremmin jaksaa jos ikää ei ole vielä ihan kovin paljon mittarissa. Se taitaa suurin syy omaan aikanaan tehtyyn päätökseen olla. Ja sen tiedostan varsin hyvin, että lapsia jos jotakin ei totisesti tule tilauksesta, joten tämän kaltaisten suunnitelmien varaan tuskin kannattaa koko elämänfilosofiaansa rakentaa :)

Mutta, itse asiaan, niihin eilisiin juhliin siis. Nappasin muutaman kuvan herkullisista tarjoiluista, jotka oli kaikki leivottu gluteenittomista jauhoista, jotta keliaakikotkin saivat rauhassa nauttia kaikista pöydän antimista. Suolaisena tarjolla oli pinaatti-feta sekä punasipuli-vuohenjuustopiirakkaa (tämä oli taivaallista, pitää pytää äidiltä resepti) sekä tuulihattuja kinkku- ja kylmäsavulohitäytteillä (allekirjoittanut taisi yksin syödä 95% kinkkutäytteisistä hatuista..). Makeaa oli tarjolla suklaakakun, porkkanakakun sekä suklaakonvehtien muodossa.

 

 Sain pitkästä aikaa tehtyä itse onnittelukortinkin, joten pitihän sekin ikuistaa.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Jauhelihatäytteiset letut

Eilen tuli lettuhimo, joten päätin pitkästä aikaa tehdä illalliseksi lettuja ruokaisalla täytteellä. Letut ovat kätevä ruoka siinäkin mielessä, että kun tekee samantien vähän suuremman taikinan, niin saa samalla vaivalla jälkkärinkin ;)

Lettutaikinan tein tällaisilla määrillä:

1 l maitoa
4 kananmunaa
3/4 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja

Näin sain 8 reilun kokoista ruokalettua ja suunnilleen saman verran vähän pienempiä jälkkärilettuja (tässä vaiheessa lisäsin vähän sokeria taikinaan). Sen olen nyt kantapään kautta oppinut, että niin mieluusti kun käyttäisin aina ennemmin täysjyväjauohoja, eivät ne yksinkertaisesti toimi lettutaikinassa. Muutaman kerran olen yrittänyt, ja joka kerta lettujen rakenne jää mössöiseksi ja "raa'aksi" :( Eli ei auta kun käyttää valkoista jauhoa.


Täytteeksi tein seuraavanlaisen seoksen:

400 g jauhelihaa
1/2 ps tacomausteseosta
1/2 paprika pieneksi pilkottuna
1/2 rs luumutomaatteeja pieneksi pilkottuna
1 punasipuli kuutioituna
1 dl vettä
juustoraastetta letturullien päälle.

Paista jauheliha ja pilko vihannekset. Sekoita mausteseos ja vesi jauhelihan sekaan, kuullota sipuli ja lisää sen jälkeen kaikki vihannekset jauhelihan sekaan. Nostele lettujen keskelle sopiva määrä täytettä, rullaa ja nostele uunivuokaan. Ripottele lettujen päälle lopuksi juustoraastetta ja laita uuniin 200 asteeseen n. 10 minuutiksi, jolloin juusto saa kauniin värin.

Lopputulos oli oikein maukas, täytyy tehdä toistekin!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Whoopie pies

Tässä seuraa hieman jatkoa edelliselle kex&kakao -teemalle. Lähes jokaisessa postauksen kuvassa näkyy nimittäin erilaisia whoopie pies:ja. Ne tuntuvatkin nyt pienten maitopullojen lisäksi olevan se the-juttu lasten juhlien järjestäjille :) Kyseiset täytetyt keksit näyttävät aivan mielettömän hyviltä, ja jos keksiteemalla lähdetään synttäreihin (pojan reaktio, kun kuuli ideasta oli hyvinkin sanaa "WHOOPIE!!" vastaava ;)) ovat tällaiset whoopie piet automaattisesti kyllä lunastaneet paikkansa tarjoilupöytään. Valion Liemessä -blogista löytyy hyvä ohje, jota voisi kokeilla:

Kuivat aineet

3  dl vehnäjauhoja
4/5  dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1/2  dl maissitärkkelystä
1 1/2  tl leivinjauhetta
1  tl ruokasoodaa
1  tl vaniljajauhe
1/2  tl suolaa

Nestemäiset aineet

2  dl Valio täysmaitoa
2  tl juoksevaa hunajaa

Muut aineet

125  g Valio suolaton voi
1 1/2  dl sokeria
1  dl ruokosokeria
1  kpl kananmuna

Täyte

3  dl sokeria
3  kpl kananmunan valkuaista
1  tl vaniljasokeria
1  tl sitruunamehua
1  ripaus suolaa

Suklaakeksien valmistus

Lämmitä uuni 180 asteeseen.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi kaakaojauhe siivilän läpi kuivien aineiden joukkoon.
Sekoita nestemäiset aineet keskenään omaan astiaan.
Sekoita omassa kulhossa pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa sähkövatkaimella muutama minuutti. Lisää kananmuna ja sekoita vatkaimella.
Lisää voi-sokeri-kananmunamassan joukkoon puolet kuivista aineista koko ajan sähkövatkaimella sekoittaen.
Lisää nestemäiset aineet ja lopulta loput kuivista aineista. Sekoita nopeasti.
Pursota tai nosta lusikalla samankokoisia kasoja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Jätä hieman tilaa reunoille sillä taikina lähtee leviämään.
Paista n. 12 minuuttia uunin keskiosassa 180 asteessa. Anna jäähtyä.

Täytteen valmistus

Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Aseta kattilan päälle metallinen kulho.
Laita kulhoon sokerit, valkuaiset, sitruunamehu ja suola.
Sekoita sähkövatkaimella n. 7 minuuttia pikkuhiljaa nostamalla vatkaimen nopeutta.

Täyttäminen

Aseta keksi pohja ylöspäin ja pursota täytettä pursottimella tai levitä veitsellä. Nosta toinen keksi kanneksi.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kex & kakao -synttärit

Olen maannut jo useamman päivän kotona sairastamassa, joten tylsyyksissäni olen jo lähtenyt ideoimaan tulevia juhlia.. Pojan 3-vuotissynttärethän juhlitaan vasta huhtikuun alussa, mutta kuka sanoo, ettei niitä voisi jo suunnitella!? Päässä on pyörinyt itseasiassa parikin erilaista ideaa. Ensimmäisenä mieleen tulevat tällä hetkellä muumit, jotka nostavat kovaa vauhtia suosiotaan tässä taloudessa. Muumikrääsää ainakin löytyisi joka lähtöön aika helposti, mutta en ole silti ihan 100% syttynyt tälle idealle. Teen kuitenkin jossain vaiheessa ideointipostauksen muumeihin liittyen kunhan olen ensin antanut idean hieman muhia.

Tänään löysin kuvia useammistakin suloisista Cookies&milk -juhlista, ja koska meidän pikkusankarimme ehdotonta herkkua ovat erilaiset keksit, tykästyin heti ideaan. Ehkäpä juhlan voisi nimetä hieman meille sopivammin Kex&kakao -synttäreiksi.

 Tarjolle erilaisia keksejä joko erilaisille tarjoiluvadeille..
Tai lasipurkkeihin...

Olen rrrrakastunut erilaisiin minipulloihin, mitä juhlakattaukset tuntuvat olevan pullollaan tällä hetkellä. Lisätään heikotuksen kohteisiin vielä raidalliset paperipillit, niin look on täydellinen!
 
Erilaisia lasisia ja muovisia pikkupulloja löytyy jokaisesta ruokakaupasta, ja kunhan sellainen järkevä pullo, jonka sisältöä muutenkin tulisi juotua löytyy, ei muuta kuin keräilemään pulloja, poistamaan etiketit ja tuunamaan halutunlaiseksi.

Esimerkiksi nämä Froosh -smoothiet ovat todella hyviä ja pullo suloinen. Tosin saattaa olla, että parempi valinta lastenjuhliin olisi muovipullo. Myös Lidl:stä löytyy 2,5 desin muovisia smoothiepulloja, joista saa otettua etiketin kokonaan pois.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Sydämelliset piiraat

Törmäsin aivan ihaniin sydänpiiraisiin Pinterest -kierroksellani. Toteutuskaan ei ole monimutkainen; valitsemiasi marjoja, sokeria, tuorejuustoa/ricottaa sydänten täytteeksi ja sitten ei kun taikinasydämet päällekkäin, reunat haarukalla kiinni ja uuniin :)

Tarkempi resepti löytyy täältä.



keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Parasta omenasta

Kävimme noutamassa oman osamme vanhempieni omenapuiden sadosta ja vaikka omenat ovat ihan sellaisenaankin hyviä, on kaura-omenapaistos kuitenkin kiistattomasti parasta mitä omenasta saa :) Oli siis helppoa päättää jälkkäri kun viikonloppuna saimme vieraita.

Omena-kaurapaistos

4 annosta
 
6 omenaa siemenkodat poistettuina ja paloiteltuina
2 tl kanelia
1/4 dl siirappia 
1/4 dl ruokokidesokeria 

Kaurakuorrute:
100 g margariinia
1 dl ruokokidesokeria
3 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria


Laita paloitellut omenat uunivuokaan. Ripottele pinnalle kaneli, sokeri ja siirappi. Sekoita margariini, sokeri, kaurahiutaleet ja vaniljasokeri tasaiseksi seokseksi ja levitä omenapalojen päälle. Paista 225 asteessa uunin keskiritilätasolla, kunnes pinta saa hieman väriä. 

 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mistä on kuppikakut ja cocktailit tehty?

Norppa haastoi tiivistämään blogini 10 kuvaan. Haasteeseen tarttuminen sai itse asiassa kaiken kaikkiaan miettimään blogiani. Jatkaako tällä hyvin hyvin rajatulla sisällöllä vai raottaako hieman enemmän muihin elämäni osa-alueisiin? Liian yksityisiä asioita en halua täällä jakaa, joten tuntuu olevan vaikeaa löytää sopivaa keskitietä. Siinäpä vasta ongelma johon kuulisin mielelläni teidän mielipiteenne!

Mutta aloitetaanpa:

1. Omien juhlien suunnittelua ja toteutusta.

2. Askartelua.

3. Reseptejä, muualta löydettyjä ja itse sovellettuja.

4. Kauniita yksityiskohtia..

5. ...ja harkittuja kokonaisuuksia

6. Matkoja
7. Itse tehtyjä herkkuja.
8. Muista blogeista kerättyä ideoita...
9. ... ja juhlainspiraatiota.
10. Pieniä onnen hetkiä.

Näistä on blogini tehty.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Cocktails in Cannes

Viime viikonloppu oli kuin toisesta elämästä. Olimme nimittäin työporukalla Cannesissa, ainoana tehtävänämme pitää hauskaa ja ottaa rennosti. Ja sehän me tehtiin, juuri oikeassa suhteessa shoppailua, drinksuja, tanssimista ja nauramista. Aika mieletön irtiottotto arjesta!

Cannes oli aivan ihana paikka, vaikka paljon jäi vielä näkemättäkin. Nähtyä tuli nimittäin lähinnä rantakatu, ranta, Rue D'Antibesin shoppailukatu (uusi Massimo Dutti -fani ilmoittautuu!), Club Les Marches, jossa ensimmäisenä iltana tanssahtelimme sekä Cannes Beach -rantaklubi, jossa nautittiin toisen illan herkullinen illallinen ja tanssahteltiin vähän lisää. Majoituimme Hotel Montaigne & Spa:ssa, joka sijaitsi lähellä keskustaa ja tarjosi siistejä, avaria huoneita. Meillä sattui huonekaverini kautta vielä niin, että pieni epäonnemme ensimmäisen huoneen kanssa (hienoinen viemärin haju..) kääntyi lopulta voitoksemme, ja pääsimme majoittumaan upgreidattuun huoneeseen, josta löytyi niin poreamme kuin iso terassikin :)

Kunnon järkkäriä en jaksanut raahata mukaani, joten suhteellisen laihasta kuvasadosta sai vastata Canon Ixus.


tiistai 4. syyskuuta 2012

Wine tasting

Harvemmin taitaa olla varsinkaan naisten kohdalla niin, että he harmittelisivat sitä, että täyttävät vasta 29 vuotta, eivätkä 30 vuotta. Näin on kuitenkin omalla kohdallani, ja vain siksi, että haluaisin järjestää kunnon juhlat jo tänä syksynä enkä vasta vuoden päästä :D Ideoita on paljonkin , paljolti riippuen siitä, juhlitaanko vain lähikaveripiirin kesken vai isommalla porukalla. Mikäli päätyisin ensimmäiseen vaihtoehtoon, voisi tämä olla hauska tapa aloittaa ilta kotosalla, ja jatkaa vaikka myöhemmin syömään ulos ja tanssimaan.

Eli, viininmaistajaiset. Minä tai ystävämme emme ole todellakaan mitään viini-asiantuntijoita, mutta tunnistamme kyllä hyvän viinin kun sellaista maistamme. Voisi valita esim. 4-5 erilaista punaviiniä, joita sokkona maisteltaisiin ja arvioitaisiin pilke silmäkulmassa tehdyille arviointilomakkeille. Lomakkeella voisi olla kohtia, joihin täytettäisiin kommentit joka viinistä tyyliin "Tämä viini maistui:", "Ostaisitko tätä viiniä itse?", "Mihin tilanteeseen tämä viini sopisi parhaiten?" jne.
Voisin kuvitella, että vastauksista ja niiden vertailusta voi tulla ihan hauskaa, etenkin muutaman viinilasin maistamisen jälkeen ;) Ei siis todennäköisesti kannata valita maisteluun liian montaa viiniä, ellei sitten halua suorittaa maistelua oikeaoppisesti sylkäisemällä viinit pois (tämä ei todellakaan ole vaihtoehto meidän tapauksessamme) koska liian monen lasin jälkeen makunystyrät tuskin enää havaitsevat suurtakaan eroa viinien välillä...





Viinien kanssa maistuisivat parhaiten erilaiset juustot, hedelmät ja crostinit/suolakeksit.


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Angry Birds -juhlat

Angry Birds on valloittanut jo koko maailman, ja on hauska huomata, että ulkomaiset juhlablogitkin ovat jo alkaneet ideoida Angry Birds -teemajuhlia!

Näiden hauskojen itse tehtyjen hattujen teko-ohje löytyy täältä.

Täältä taas löytyy toinen toistaan suloisempia DIY-ideoita käsistään käteville. Esimerkkinä nämä pikkuiset linnut :)


Nämä juhlat ovat kyllä aivan viimeisen päälle suunnitellut. Lisää voi ihastella täältä.


Täältä voi käydä noutamassa ilmaiseksi hienoja malleja esimerkiksi lahjapusseja ja koristelua varten.

Teemaan sopivia leikkejäkin on helppo keksiä:



Riippuen juhlijoiden iästä voisi olla hauska idea printata Angry Birds -aiheisia värityskuvia, joita kukin saa koristella värittää oman mielensä mukaan. Täältä löytyy ilmaisia väristykuvia.

ja kun nälkä yllättää..


Kuvat täältä