perjantai 6. syyskuuta 2013

Loppukesän päiviä

Kävimme ystäväperheemme kanssa viime viikolla muutaman päivän reissulla Turun saaristossa, Airistossa. Siellä on Holiday Clubin lomaosakekylä, josta myös mieheni työpaikalla on vuokrattu loma-asuntoja työnteiköille. Arpaonni suosi meitä tänä vuonna kun laitoimme tarkoituksella toiveeksi elokuun viimeisen viikon. Se olikin kaikin puolin hyvä valinta sillä koko paikka oli jo ihanan rauhallinen, voin hyvin kuvitella, että meno olisi hieman erilaista heinäkuussa.

Rannassa oli leikkipaikka, josta lasten iloksi löytyi myös pomppulinna. Tässä ainakin yksi paikka, jossa oli taatusti hieman erilaiset ihmismäärät lomasesongin aikana...

Leikkipaikka sijaitsi aivan rannassa
 
Meillä kävi tuuri "mökkimme" (eli paritalon puolikas), kanssa. Se näkyy rinteessä puiden keskellä, aivan viimeisenä asuntorivistössä.

Kävimme kahtena eri päivänä lounaalla Nauvon puolella. Pienempi paikka kuin Parainen, jossa Airisto sijaitsee ja bonuksena lauttamatkat, jotka olivat elämys pikkumatkaajille.

Nauvon satamasta löytyi mukava leikkipaikka, jonka äärellä vanhemmatkin viihtyivät

Myös Paraisilla kävimme ihastelemassa vanhoja, kauniita taloja.
 


Jostain syystä taivas oli täynnä suihkareiden vanoja, hauska näky!

Airistossa oli myös pitkä, hieno uimaranta, jota poika halusi käydä testaamassa. Ranta olikin oivallinen lapsille, sillä se oli todella pitkän matkaa matala.

Toisella Nauvo-visiitillämme pistäydyimme lounaalle Martan majataloon, aivan ihanaan vanhaan rakennukseen, jonka menu oli herkullinen ja miljöö vielä herkullisempi.




Oma lounasvalintani oli kermainen lohikeitto
 
 
Kaiken kaikkiaan pikku Suomi-lomamme oli oikein onnistunut, eikä säiden kanssa olisi voinut käydä parempaa tuuria! Ensi vuonna laitamme varmasti taas arvan vetämään, josko silloin päästäisiin taas nauttimaan samoista maisemista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti